Tavotepaino saavutettu!

Olin asettanu tavoitteeks että Juhannukseen mennessä tulisi painon olla 60kiloa ja näinhän siinä kävi että toi 60raja meni rikki jo viime kuussa ja nyt kiikutaan siinä 59 kilossa, mikä sopii mullen varsin mainiosti. Enää en ole niinkään sitä painoa yrittäny pudottaa vaan nyt ollaan alettu miettimään että mitenkäs niitä lihalsia sais kasvatettua. Annoskokoja oon kasvattanu ihan skidisti, eli puolikkaan rahkapurkin sijaan vedän ihan koko purkin ja kanaa syön vähän enemmän ku sen 100g. Ja reeneihin oon ottanu semmosen kolmijakosen ohjelman että katotaan ny miten lähtee toimimaan. Vaikka nyt oon saavuttanu tavotteeni niin tarkkana sitä pitää olla kuitenki ja aamusin punnata paino ettei vaan lähtis salakavalasti läskistymään. Muutaman viikon tässä kun on ollu sillee et en oo enää painonpudotusmielessä reenannu vaan siinä lihaksen kasvatusmielessä niin on tullu semmosia mietteitä et miten sitä pystyis sit seuraamaan sitä kehitystä, kun enää ei auta se vaa'an lukemien tuijottaminen vaan ihan peilistä pitäis ne tuloket nähdä ja sitä kun ehkä vähän sokeutuu itteensä tuijotellessa niin pitääkö tässä nyt ruveta ihan mittanauhalla mittailemaan niitä hauiksen ympäryksiä ja reisien ympärysmittoja että sais jonkin konkreettisen lukeman mistä lähtis sit rakentamaan? Vai miten tää homma toimii? Vähän hukassa oon ehkä.. Mut ehkä se tästä.

Juoksukärpäinen

Kävi tossa taannoin semmonen hassu juttu kun oltiin kotipihassa hiekkalaatikolla leikkimässä kahden pienimmän kanssa. Siihen tupsahti sitten kaks hassua oravanpoikasta. Tulivat ihan iholle kun olivat niin uteliaita. Yritin siinä tovin sillee hillitysti väistellä ja tömistellä että "menettekös siitä" mutta nämä kurret eivät olleet moksiskaan, naurovat vaan päin naamaa. Tilanne alko tuntua jo samaan aikaan koomiselta ja ihan pirun pelottavalta. Ne ihan selkeesti yritti kiivetä vaunuihin missä meidän vauva nukkui. Kaappasin pojankin kyytiin ja aloin juosta. Juoksin henkeni edestä. Kahta oravanpoikasta. No mutta sitten itse asiaan.. Se miksi tännekkin avaudun tästä jännästä kohtaamisestani villin luonnon kanssa, on siinä että tää juokseminen tuntui niin helpolta että tänään sitten päivittäisellä vaunulenkillä otin muutaman juoksuaskeleen ja ajattelin että noo juostaan nyt sen verran kun jaksetaan. Ja kuinka ollakkaan jaksoin koko lenkin. Ja olisin jaksanu vielä enemmänkin, mutta oli pakko tulla kotiin tarkistamaan ettei kersat vaan kurista toisiaan. Tähän asti oon vältelly kaikkea juoksemista kun se on ollu muka NIIIN raskasta ja ihan hanurista,ihan semmosia pieniä pyrähdyksiä ottanu pakon sanelemana, mutta tästedes vaunulenkit mennään juoksujalkaa. Lenkin pituus ei kuitenkaan päätä huimaa (3,3km) Mutta mulle se on ihan tosi iso juttu sekin, kun ajattelee muutama kuukaus taaksepäin niin sadan metrin kohdalla oli jo pakko pysähtyä huohottamaan ja polvet ja sääriluut huus armoo.

Perjantaiherkku

Teki hirveesti mieli jotain mässyä, mut sit kuitenki semmosta mikä ois ees jotenki semmosta terveellistä. Kolusin kaappeja ja silmää mulle nikkas heti semmonen korkkaamaton myslipaketti, sekä kaikenmoisia ryynejä ja siemaniä sieltä kaapin syövereistä. Sit googlailin vähän tommosia myslipatukkaohjeita ja niitähän löyty ihan kivasti. Hirveesti niihinki oli saatu sokeria ja rasvaa ängettyä niin mä sit vähän sovelsin. Ite käytin makeuttamiseen banaania, steviaa ja ihan vähän ruskeeta sokeria. Tuli just sopivan makeita, eikä semmosia ällöjä.

Kuivat aineet

Kourallinen joulusta jäänyttä rusinapähkinäsekotusta

3/4 dl mantelijauhoja

3 kourallista myslisekoitusta (tässä tapauksessa sisältäen rusinaa, banaania ja paahdettuja hasselpähkinöitä)

2rkl kookosjauhoja

2rkl chia siemeniä

1rkl pellavansiemeniä

1-2dl kautahiutaleita

2tls ruokokidesokeria

Reilusti steviaa (canderel green)

1tls suolaa

Nesteet

1reilu rkl kookosöljyä

1rkl voita

1,5 banaania

Sitten ihan yksinkertasesti kaikki kuivat sekasin, banaanit soseeks ja öljyt mikron kautta banaanien joukkoon ja lopuks kuivat myös banaanien sekaan. Mössö sekasin ja pellille semmoseks suorakaiteeks tai jonkinmoiseks neliskanttiseks tai ei kai sil nii välii oo vaik olis ympyräki, kunhan on semmonen tasanen. 200 astetta ja 20-25 min uunin keskitasossa. Leikkasin lämpösenä kun oli vielä pehmee ja käärin patukat folioon ja laitoin heti kylmään. Hyvää oli. Lapsetki tykkäs.

Lopputulos vatsalihashaasteesta

Ei tää duuni ainakaan hukkaan menny. Seuraavaks aattelin kokeilla sitä kyykkyhaastetta, jos sais sit jotain muotoo tohon roikkupyllyyn, mut tän toukokuun vedän ihan normi salitreenillä ilman mitään ylimääräsiä haasteita. Pikkasen ärsytti aina sängystä illalla nousta rutistamaan jotain p*rkln vatsalihaksia ku oli päivän aikana jotenki unohtunu, mut ykskään kerta ei jääny välistä sen takii vaan aina reippaasti ylös vaan. 

Vähän jarrua.

Nyt on kroppa antanu sellasta signaalia, että vauhti on liian kova. Jänniä huimauskohtauksia ja rytmihäiriöitä on nyt viimeaikoina ollu normaalia enemmän. Kilo viikossa on siis turhan tiukka tahti. Eli pientä säätöö taas ohjelmassa. Kunnon lepopäivää ei oo tähän asti oikeestaan ollu ollenkaan ku joka päivälle on jotain pientä jumppaa, joten nyt yritän pyhittää viikossa yhden kokonaisen päivän ihan vaan levolle, tai no siivoomisen ja pyykkäämisen lomassa. Lisäks oon ottnu vähän superfuudia tohon ruokavalioon. Ekaks kokeilin tehä semmosen pirtelön, mut hyi s**tana, se oli ihan jäätävää shittiä! Siispä heitän noi sörsselit aamurahkan sekaan ja eiku ääntä kohti. 

Super-aamurahka

Puolikas rahka

Desilitra mehukeittoa

1 tls msm-jauhetta

1 tls kookosöljyä

2 rkl kookosjauhetta

1rkl chia siemeniä

Puolikas banaani

1 rkl kaurahiutaleita

Väliaika-raportointi vatsalihas-haasteesta

Ihan hyvältä hommaltahan tää vaikuttaa. Ainakin keskivartalo alkaa tuntua jämäkämmältä ja ryhti tuntuu paremmalta ja on muutenk semmonen "voimakkampi"olo. Ja kyllä tohon ulkoiseenkin habitukseen on jotain pientä muutosta tullu. Sarjat alkaa vaan tuntumaan vähän raskaammilta ja vähän enemmän aikaa kuluu tohon hommaan mut siinä samalla ton satsin tempasee ku emmerdalet pyörii telkus. Ihan jo oottelen että näinköhän ihan rantakuntoon tällä sais ton mahan vedettyä jahka loppuun asti päästään. Puoliväli ollaan jo ylitetty.

Napostelua.

Vaa-an lukema paljasti itselleni syöttämät valheet. Ne valheet oli kinkunsiivu tuolta, juustoviipale sieltä ja lasten spagetin jämät lautaselta, kun eihän hyvää ruokaa sovi roskiin heittää ja koirakin on jo niin läski ettei niitä ainakan sille voi syöttää ja juustosiivukin on niin ohkanen ettei sitä edes lasketa ja kinkussahan ei oo rasvaa yhtään ja siinä on kuitenki sitä proteiinia. Pysähdyin siis ihan miettimään että onko itselleen valehtelu oikeesti noin helppoo ettei sitä edes huomaa ennen kun joku huomauttaa, tässä tapauksessa vaaka. Paino oli siis lähteny ihan pikkuhiljaa pienoiseen nousuun, joten tein hetimiten hiuksenhienon korjausliikkeen jotta oltaisiin taas oikealla polulla. Tästä eteenpäin kirjoitan siis joka päivä jääkaapin oveen kellonajan ja syötävän aterian. Selkiyttää hommaa ja motivoi pitämään näpit irti ylimääräisistä. Yllättävän pienestä se on sitten kuitenki kiinni.